Lähetin äsken ilmoittautumisen lapaskuuhun. Vaihteeksi voisi tehdä hiki hatussa lapasia, tai no ihan oikiasti voii tehdä välillä muutakin kuin kutoa, kuten joulusiivoja. Pianhan se on joulu, vaikka tuolla ulkona on hyvin synkkä ilma. 

Synkkien ilmojen ratoksi aloittelin jo ennen lapaskuuta, heti sukkasadon loputtua Kainuun kukkalapasia.

Hienoa mielestäni, vaikka siis itse sanonkin.

Sukkasato

Kirjoitellaanpa välillä tänne ihka omaan blogiin, joka tuntuu jääneen ihan itekseen hunningolle. Alunperin aloitin blogin sukkasadon vuoksi, kun kuvittelin että sellainen ehkä tarvitaan.

Tämän vuoden sukkasato on nyt ohitse ja sain aikaan 16 paria sukkia. Vähänkö on omasta mielestäni huikia määrä. Tässä hieman kuvia.

Ensin kaikki lastensukat:

 Nämä ylimmäiset jäi omaan perheeseen ja ovat jo olleet tyttärellä käytössä.

 Ja nää on kuopuksen dinosukat.

Joo, joo yhteiskuva kaikista ois kiva, mutta nyt ne on erikseen kaikki.


Naisten sukat:

 Yllä olevat punatulkut tuli ihan ittelle.

 Nää tais mennä hyväntekeväisyyteen.

Ja vielä nämä viimeiset tuli omaan käyttöön. Muiden käyttötarkoitus on arvoitus, jota voi miettiä yön pimeinä tunteina.


Vielä parit miesten sukat ja sitten loppuu:

Onpa siinä kuvaa kerrakseen, mutta niin harvoin tulee mitään laitettua ettei kai se haittaa :)

Kesäloma

Kuinkas tässä nyt näin kävikään ei sitten ole ollutkaan sisua kirjoittaa niin minkäänmoista tekstiä sitten aloituksen.
Hienoahan tää elämä on... Tällä hetkellä on menossa runsaan viikon mittainen kesälomakin. Ajelulla käytiin koko perheen voimin Keski-Pohjanmaalla päin. Kuviakin miehen kameraan tarttui matkanvarrella ihan mukavasti noin pari sataa. Seuraavissa ollaan Kälviällä Toivosen eläinpuistossa. Tytär lähti sinne katsomaan eläimiä ja kuopus poika saatiin houkuteltua traktorien voimalla.

 Tässä ensimmäinen traktori. Koko suunnilleen sellaista passelia, jotta pitemmästikin saattoi körötellä. Muilla joutui tehdä sitten lähinnä mielikuvitusmatkoja.

 ja täähän on lehemä.

 Kanat vai liekö kukot orrella. Ei näin maasta vieraantuneena enää osaa olla aivan varma.

 Nyt päästiin asiaan...

 Traktori se on, vaikka kuinka kattois.

Mielikuvitus sadonkorjuuta näin heti heinäkuun alkuun.

Käytiinhän sitä sitten seuraavana päivänä jo aika väsyneinä myös merenrantaa kattelemassa Lohtajan Ohtakarissa, tässä sieltä kauniita maisemia... vettä ja jykeviä pilviä.

Näin ja parastahan tietenkin on, että loma vielä jatkuu joitakin päiviä. Toivotaan auringonpaistetta ja linnunlaulua.

Mietintää elämänarvoista

Aikoinaan koulussa opetettiin elämänarvoista, että ikinä ei saisi rakentaa elämäänsä yhden langan varaan. Yksi lanka voi katketa. Otetaan esimerkiksi urheilu, joka ei itseäni kyllä kosketa millään tavoin. On nuori, jolle urheilu on koko elämä. Koko elämällä tarkoitan sitä, että itsetunto rakentuu sen varaan kuinka hyvä on juoksemaan, ihmissuhteet on suuri osa urheilun parissa ja urheilu vie suurimman osan ajasta. Jalka poikki... siinä se sitten on, mitä muuta jää kuin valtava tyhjyys. Esimerkkejä on kyllä paljon muitakin kuin urheilu; työ, jokin kaikennielevä harrastus, seurakunta jopa perhe.

On kuitenkin yksi lanka tai pikemminkin köysi tai verkko, joka kestää. Jumala, Hänen varaansa uskaltaa laskea koko elämän. Herrani jaksaa kyllä kannattaa niin minut kuin perheeni, työni ja harrastukseni. Eikä roikkumistakaan tarvitse tehdä omin voimin. Vaikka välillä ylimääräistä tippuu kourasta, niin Hän pitää minusta kiinni. Arvoni tai sinunkaan arvosi ei riipu omista yhden langan saavutuksista, olet tärkeä Jumalalle sellaisenaan. Hän on sinut luonut, sinä olet ihme suuri ihme ja Hän rakastaa sinua... niin ja minuakin :)

Moikkelis koikkelis

Olipa kerran Muru ja Nukka. Muru ja Nukka olivat pieniä nöröjä. Pienet nöröt ovat semmoisia, että niillä on usein ihan hauskaa, siis ei huolia ja semmoisia. Pääasiassa nöröt leikkivät autoilla ja nukeilla, niin ja tietysti kaikilla muilla leluiksi sopivilla esineillä Ne leikkivät myös semmoisilla esineillä, jotka eivät sovi leluiksi. Pienillä kivillä noin nyt esimerkiksi. Välillä ne rakentavat esteratoja ja hyppivät esteiden yli pää edellä, se on sitten hurjaa touhua.

Muru osaa jo kovasti suuttuakin. Äsken se uhkasi isoa päällikkönöröä kovien lelujen silmiin heittämisellä, jos ei saa tietokoneen vieressä olevasta raksuttavasta laitteesta kuviollista paperia, johon voi värikynillä väritellä. Hurjia uhkauksia, kuinkahan niihin pitäisi suhtautua.

Suurimman osan ajasta pikkunöröt ovat kuitenkin hyvin ihania, kekseliäitä, mukavia ja iloisia.
Sen pituinen se satu. Olen melko varma, että oli satu, vaikka siitä juoni puuttuikin. Opetus oli "nöröilkäämme".

Ihanko tosi?

Tässäpä nämä...

Elämä on...

Joskus sitä ihminen vain väsähtää, väsähtää niin totaalisesti. Olisi tietysti ollut fiksumpaa aloittaa blogin kirjoittaminen paremmissa tunnelmissa. Tai ei kai nämä pahoja tunnelmia ole tällä hetkelläkään. Viikonloppu on nyt vietetty kotosalla ja olen tehnyt kaikkea mistä olen tykännyt (siinä määrin kuin nyt kolmen lapsen äiti voi näin toimia). On taas tullut maalattua seinää, luettua, neulottua ja mikä tärkeintä sain pitkästä aikaa käytyä seurakunnassakin.

Seurakunnassa muistui taas mieleen mitä tai ketä varten meidän tulisi elää, tiesittäkö se ei olekaan työ. Ei silti, vaikka kuinka tuntuis, että työ on juuri sitä mitä Jumala haluaa tekevän ja oikein melkeinpä kutsumus. Se on Jeesus, jota varten saa elää ja muu sitten tulee siinä sivussa. On aika hataralla pohjalla elämä, jos se rakentuu jonkun muun varaan. Tämä on asia, jonka aina on tiennyt, silti sitä niin helposti tulee aloitettua siipirakennusta hiekan päälle.

"Niinkuin päiväs niin on voimas aina", siihen kai sitä kuitenkin saa luottaa, vaikka välillä pahalta tuntuisikin.

Nehän ovat strutseja...

Oikiasti tämä on niin kuin ihan kokeilu, että osaanko laittaa tänne kuvankin.